Majalaisiakin koskevaan avotuliasiaan eräs vastaus
internetistä ( 8.4.2005
www.spek.fi )
sivulta
http://www.pelastustoimi.net/neuvonta_1/
Pelastuslain 24§ käsittelee avotulen tekoa. Siinä todetaan, ettei nuotiota
tai muuta avotulta saa sytyttää metsään tai sen läheisyyteen, jos olosuhteet
kuivuuden, tuulen tai muun syyn takia ovat sellaiset, että metsäpalon vaara on
ilmeinen.
Kunnat voivat antaa omia ympäristönsuojelulakiin perustuvia määräyksiään
riippumatta siitä ollaanko taajamassa vai haja-asutusalueella. Tällä perusteella
esim. Helsingissä on vuoden alusta kielletty risujen,
hakkuutähteiden ja lehtien avopoltto.
Metsäpalovaroitusten aikana avotulen teko metsiin tai niiden läheisyyteen on
kielletty. Ruohikkopalovaaran ollessa voimassa tulee myös olla varovainen tulta
käsiteltäessä.
Metsäpalovaroitukset annetaan käyttäen apuna indeksiä, joka lasketaan maanpinnan
ylimmän kerroksen kosteusoloja kuvaavan mallin avulla. Metsäpaloindeksit
lasketaan kaksi kertaa vuorokaudessa, varoitus annetaan ja poistetaan
pääsääntöisesti puolilta päivin.
Ruohikkopalovaarasta varoitetaan tarvittaessa huhti - toukokuussa. Keväisin
sulavan lumen alta paljastuva edellisen vuoden kuiva ruoho voi muodostaa
ruohikkopaloriskin, vaikka maassa olisi vielä luntakin. Kasvukauden päästyä
vauhtiin ruohikkopalovaarasta ei enää tiedoteta. Tarkempia tietoja antaa
ilmatieteen laitos.
Ilpo Leino
turvallisuusasiantuntija
Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö